KARSTULAN MIESLAULAJIEN OPINTO- JA VIRKISTYSMATKA
KROATIAAN 9.- 16.6. 2012

Matkalle lähdimme, kuten Karstulasta useimmiten, yöllä kello 01.30. Oli lauantai. Linja-auto vei unisia matkaajia kohti Helsinkiä. Lähtijöitä oli 43 henkilöä. Kahvit joimme Heinolan Tähtihovissa. Nopeasti aika kuitenkin kului kauniissa Suomen kesäyössä.

Lentokentällä tapasimme matkaoppaamme Leena Tamlander-Pullin, joka oli edellisenä iltana palannut työmatkaltaan Islannista. Pääsimme heti tutustumaan lentokentän uutuuksiin. Lento oli liputon ja se hämmensi monia. Samaten uudet automaatit herättivät kummeksuntaa. Onneksi meille kaikkia automaatteja pelkääville oli vielä vanha tyyli osittain tallella: virkailija oli tiskin takana kuten ennenkin ja koneeseen päästiin. Lento lähti kello 9.10. Aikataulussa oltiin.

Saavuimme Splitiin kello 11.00. Kroatian aika on meitä tunnin jäljessä ja siirsimme siis kelloja. Matkanjohtajamme Leena antoi tiukan määräyksen. Mikäli joku myöhästelee ja muut joutuvat odottamaan, on hänen tarjottava kuohuviinit koko porukalle. Voin jo tässä paljastaa, että juomatta jäi! Kellot olivat siis ajassa. Splitin kenttävirkailijat eivät turhia hoppuilleet. Jouduimme seisomaan yli tunnin jonossa passintarkastusta varten. Ilmastointi ei toiminut ja joku vieressä tupakoi. Lämpömittari näytti +27 astetta. Oli aika tukala hetki. Vesipullokin oli jäänyt hankkimatta. Lopulta kuitenkin pääsimme omaan bussiin ja tutustuminen Kroatiaan saattoi alkaa.

Trogir

Ensimmäinen kohteemme oli venetsialaisten rakentama Trogirin historiallinen kaupunki. Paikalla on ollut jo ennen ajanlaskumme alkua kreikkalaisten rakentama kaupunki. Täällä on ollut useita valloittajia. Ottomaanit, roomalaiset ja venetsialaiset ovat pitäneet aluetta hallinnassaan. Jopa Napoleon on aikanaan valloittanut Trogirin. Venetsialaiset olivat täällä hyvin vihattuja. Heiltä on yhä jäljellä vartiotorni satamassa. Kaupunki oli roomalaisten aikaan Adrianmeren tärkeä kauppasatama. Kuljimme oppaamme Leenan kanssa pieniä tunnelmallisia kujia. Näimme kauniita torimaisemia kukkaistutuksineen. Suurimman toriaukion reunassa oli kirkko, jossa olisi pitänyt olla kaksi tornia. Toinen torneista oli kuitenkin jäänyt rakentamatta. Sillä rahalla kaupunkilaiset olivat ostaneet aseita vihollisia vastaan. Kaupungin asukkailla on hyvin maailmanlaajuinen motto: tartu hetkeen! Kaupunkikierroksen jälkeen menimme lounaalle raunioravintolaan.

Oli aika lähteä kohti majapaikkaamme Vodicea. Se on joskus ollut pieni kalastajakylä, mutta turismi on kasvattanut sen postikorttimaiseksi pikkukaupungiksi Sibenikin rivieralla turkoosin värisen meren äärellä. Lähdimme bussilla kuitenkin väärään suuntaan. Paikallisoppaalla ja Leenalla oli eri ohjelma. Leena laittoi tapansa mukaan asiat nopeasti oikeaan järjestykseen ja hetken päästä olimme Punta-hotellilla. Se oli komea rakennuskompleksi. Hotellissa oli jo meitä odoteltu. Ala-aulaan oli meitä varten järjestetty tarjoilua. Huoneet olivat viihtyisiä ja hyvin varusteltuja. Söimme yhdessä illallisen ja sen jälkeen moni teki pienen kävelyretken ja kävi kaupunkiin tutustumassa. Kyllä raskaan päivän jälkeen varmasti parasta oli se, että ei tarvinnut hotellille palattua unta odotella.

Sunnuntaiaamu alkoi lämpimänä. Aamiaisen jälkeen lähdimme retkelle Sibenikin kaupunkiin, jolla on tuhatvuotinen historia. Sibenik on ensimmäinen kroaattien itse rakentama kaupunki. Se on erityisen kuuluisa kauniista satamastaan.

Kuorolaiset Sibenikin satamassa

Venetsialaisten aikaan kaupunki oli parhaita tukikohtia turkkilaisia vastaan. Kaupungissa on paljon porraskujia, joten osa matkaajista jäi Pyhän Jaakobin katedraalin torille odottamaan muiden lähtiessä vanhaa kaupunkia katselemaan. Katedraali on yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Kirkkoa rakennettiin 105 vuotta ja sen kuuluisin
rakennuttaja oli Yrjö Dalmatialainen. Rakennusta alettiin rakentaa goottilaistyyliseksi, mutta se valmistuikin renessanssityyliseksi! Katedraalin katto ja kupoli on erikoinen. Se on rakennettu ns. sydänkiven ympärille. Tämä rakennus on kroaattien yksi pyhimmistä paikoista. Erityisen loukkaavaa oli se, että viime sodan aikana serbit ja Jugoslavian armeija yrittivät laivatykeillä tuhota rakennuksen. Onneksi se ei onnistunut.

Pyhän Jaakobin katedraalissa oli oikein viehättävä kastekappeli. Pidimme siellä pienimuotoisen konsertin. Kappeli oli tupaten täynnä väkeä ja tunnelma oli lämmin tai paremminkin kuuma. Kyllä Agnus Dei soi komeasti holveissa! Vanhasta kaupungista jäi mieleen seinään hakattu virallinen mitta. Kroateilla oli oma mitta ja venetsialaisilla valloittajilla tietysti omansa. Voi vain arvella kumpi mitoista oli ”virallisempi”. Hauskoja olivat myös kadulla olleet koirien ja kissojen juottokupit, joihin tuli vesi samalla tavalla kuin ihmisten vesiastiaan.

Kaikkea sitä mieleen jääkin!

Lounaan jälkeen lähdimme kohti Krkan luonnonpuistoa. Luonnonpuistoja Kroatiassa on 14. Krkan luonnonpuiston tunnetuimmat nähtävyydet ovat vesiputoukset, joita on todella useita. Kävelimme hyvin rakennettuja käytäviä läpi puiston. Välillä ihailimme kirkkaassa vedessä uiskentelevia kaloja, joista suurin osa oli meille tuntemattomia. Täällä onkin 10 eri kalalajia, joita löytyy vain Kroatiasta.

Luonnonpuistosta lähdimme laivalla Skradin kaupunkiin, joka pommitettiin Balkanin viime sodassa maan tasalle, mutta on nyttemmin rakennettu uudelleen. Se on Unescon suojelukohde.

Skradin kaupunki

Illallisen jälkeen siirryimme joukolla hotellimme allasbaariin seuraamaan jalkapallon MM-ottelua Kroatia- Irlanti. Kroatia voitti 3-1 ja sen kunniaksi pidimme ulkoilmakonsertin kroateille ja muille hotellin vieraille. Vodicen kaupunki heräsi voiton myötä eloon. Torvisoittokunta aloitti soittonsa ja kaupungilla oli kulkueita, ilotulitus oli silmiä hivelevä ja autot ajoivat torvea soittaen ja lippuja heilutellen ympäri kaupunkia. Kaduilla oli melkoinen vilske vaikka kyseessä oli vain yksi yksittäinen ottelu!

Maanantai valkeni kuumana. Pari päivää oli ollut paljon yhteistä ohjelmaa. Nyt oli vapaapäivä ja jokainen voi tehdä oman ohjelmansa. Moni lepäili uima-altaalla tai meren rannalla. Ensimmäiset ostokset tehtiin. Joku oli vuokrannut polkupyörän ja pääsi näin katselemaan maisemia laajemmalti. Aurinko oli todella pistävä ja lämpötila varmaankin lähellä 30 astetta. Kaupungilla liikkui pieniä kuorolaisten ryhmiä. Periaatteemme kaveria ei jätetä, pelasi täälläkin, kuten edellisilläkin matkoilla. Joku ryhmä oli keksinyt ostaa yhtenäiset valkoiset lippikset. Näin kaveri oli helpompi löytää turistien tungoksessa. Huhu kertoi, että kylpylässä oli tapahtunut jotain salaista ja altaalla oli tanssittu salsaa. Siellä oli tietenkin myös laulettu! Illallinen oli yhteistä ohjelmaa. Se onkin aina päivän kohokohta. Ruoka oli koko ajan hyvää ja monipuolista. Henkilökunta oli ystävällistä ja he olivat järjestäneet meille lähekkäin omat pöydät.

Tiistai ja keskiviikko oli varattu Dubrovnikin retkeä varten. Sinne meitä lähtikin 31 henkeä. Kirjailija Shaw on todennut, että jos haluat nähdä taivaan maan päällä, mene Dubrovnikiin. Automatkalla jo tuntui taivaalliselta. Maisemat olivat komeita. Vaikka minne päänsä käänsi, aina oli kuin olisi katsellut jotakin matkailumainosta tai postikorttia. Tie kulki jyrkänteen reunoja, alla oli sininen meri ja siellä täällä poukamissa näkyi pieniä kyliä. Matkalla harjoittelimme yhteisesti laulun sanoja pari tuntia Wanhojen Wehkeiden esitystä varten. Ja laulu raikui…

Dubrovnikissa oli hulinaa. Joku muukin oli päättänyt nähdä taivaan maan päällä. Turisteja oli todella paljon vaikka vielä ei ollut edes sesonki aika. Dubrovnikin vanha kaupunki on Unescon
maailmanperintökohde. Sinne suuntasimme. Pääkatu vanhojen rakennusten keskellä oli 300 metriä pitkä. Kadun varrella oli kaikkialla pieniä ravintoloita ja myymälöitä. Pääkadun molemmilla puolilla oli hyvin jyrkkiä kujia tuhansine kiviportaineen.
Viime sodan pommitusten jäljet on pääosin korjattu. Kaupunki oli saanut satoja täysosumia. Paikallisopas kertoi, että serbien tarkoitus oli vain tuhota kroaattien kansallisylpeys. Sotilaallista merkitystä Dubrovnikilla ei ollut. Kaupungissa kuoli 250 henkeä. Heistä kaikista oli valokuva pienessä museossa, jossa kävimme.
Tutustuimme kaupungin satamaan, josta on käyty kauppaa 1400- luvulta aina Intian Goaan saakka. Kaupunkia on hallinnut rehtori, jonka virkaura kesti vain yhden kuukauden. Tämä siksi, että hän ei pääsisi rikastumaan!

Viime vuonna meidänkin televisiossa näytetty Game of thrones on filmattu näillä valleilla ja linnoituksessa. Valleja ja muureja onkin täällä kilometrejä. Jotkut kuorolaisista kulkivatkin muurin päällä pari kilometriä.

Kaupunkikierroksen jälkeen majoituimme Valamar- hotelliin. Illallinen oli maittava ja puitteet kohdallaan. Ruokailun jälkeen harjoittelimme hotellin terassilla neliäänisoinnutusta meksikolaisen orkesterin kanssa. Orkesterissa oli kitara, basso ja kaksi mandoliinia. Välillä tuntui jopa siltä, että yhteinen sointu löytyi! Mieleen jäi laulu: In vino veritas! Illan päätteeksi eräs kuorolainen totesikin, että päivääkään en vaihtaisi pois….pari yötä voisin!
Keskiviikko alkoi yhtä kuumana kuin muutkin päivät. Aloitimme paluumatkan kohti Vodicea. Poikkesimme matkalla Vidissä arkeologisessa museossa. Löydöt ovat 1990-luvulta. Kyläläiset eivät ole ymmärtäneet asuvansa vanhan roomalaisen palatsin päällä. Rahoja on kyllä maasta löytynyt. Kukaan vain ei ole tiennyt mitä ne ovat. Tosiasiassa paikalla on vanha roomalaisten keisarien palatsi. Meille jouluevankeliumista tutulla keisari Augustuksella on ollut palatsi tällä paikalla. Nyt sieltä on löytynyt hienoja lasiesineitä ja monia patsaita. Kaivauksia tehdään koko ajan, kyläläisten pihoilla ja karja-aitauksissa.

Yksi matkan kohokohdista oli venematka Neretva-joella. Puitteet eivät olleet suuret. Meillä oli käytössä kaksi ikivanhaa moottorivenettä, muutaman metrin levyinen jokiuoma, joka oli melko kaislottunut. Mutta se tunnelma oli jotakin! Veneen kokassa oli haitarin- ja kitaran soittaja ja laulu raikui. Tarjoiluna oli paikallista itsetehtyä! Välillä laulajat vaihtoivat venettä ja kilpalaulanta oli valmis alkamaan! Tämän jälkeen siirryimme ruokailuun ja laulu ei ottanut loppuakseen. Kuoro esiintyi ja Marja-Leena Lehtonen lauloi paikallisten ja kuoron kanssa Jambalayan! Yhteishengen tunne oli katossa!

Torstai oli vapaapäivä. Moni meni heti aamusta meren rantaan tai altaalle. Aurinko oli todella polttava ja sen kanssa sai olla varovainen. Osa vietti aikaansa ostoksia tehden. Illalla meillä oli konsertti. Hotellin 10. kerroksen konserttitila oli käytössämme. Sieltä oli mahtava näkymä merelle ja läheisille saarille.

Allasvalvojamme Martina oli tehnyt suuren työn ja jakanut mainoksiamme hotellin asukkaille ja varmaan myös ympäri kaupunkia. Yleisöä alkoi tulla verkalleen. Vähitellen sali täyttyi miltei ääriään myöten. Väkeä oli lopulta ehkä vähän alle sata. Kuoro marssi ulkoterassilta sisään hyvässä järjestyksessä aplodien saattamana. Esitimme parastamme, klassista ja viihteellistä vuorotellen.

Aino Salmi soitti ja lauloi, Ossi Oikari taituroi kitaralla. Tomi Vainio antoi rytmin. Suurimman suosion sai Otto Piirilä, joka Ossin säestyksellä lauloi tekemänsä laulun: Terho is my friend, vaikka onkin selvin päin! Välisoiton aikana Otto teki kuperkeikkoja ja kansa hurrasi. Otto jatkoi esitystä ja sai koko yleisön yhdessä laulamaan – Terho, Terho, Terho… Ulkomaalaiset eivät varmaankaan tienneet mitä lauloivat, mutta täysillä he olivat mukana. Konsertti loppui tunteella esitettyyn Finlandiaan. Kansa vaati vielä ylimääräisen. He saivat sen!

Perjantai oli viimeinen päivä Vodicessa. Monelle se oli rantaa tai allasta, ehkä vielä useammalle viimeisten tuliaisten ostamista. Päivä oli yhtä kuuma kuin muutkin olivat olleet. Emme silloin vielä tienneet, että tässä oli se meidän kesämme!
Jäähyväisillallinen syötiin tyypillisessä paikallisessa ravintolassa Sibenikissä. Illallisilla pitivät puheen Simo-Heikki Rosenström, Olavi Piispanen, Olli Oikari, Leena Tamlander ja Eero Jokela. Kaikkien puheissa ilmaistiin tyytyväisyys matkamme onnistumisesta. Niissä kiiteltiin vastuuhenkilöitä ja varsinkin Simo-Heikki Rosenströmiä ja Eino Meriläistä matkan hyvistä järjestelyistä. Puheissa pahoiteltiin myöskin sitä, että kaikki eivät jostakin syystä voineet matkaan osallistua. Leena Tamlander sai erityishuomion. Hän oli todella loistava matkanjohtaja. Hän tiesi asiat ja piti hyvää huolta matkalaisista. Hän saikin kutsun saapua Karstulaan Wanhojen Wehkeiden esitykseen. Sen kutsun hän myös käytti ja tuli katsomaan Kesäpäivän seisausta. Kuulimme myös laulun tulevasta ohjelmastamme Maailman ympäri 80 minuutissa. Laulu oli Unkarin syreeni ja sen esittivät henkilöt, jotka eivät olleet mukana Dubrovnikin retkellä.

Lauantai oli sitten haikea. Edessä oli lähtö kotiin. Paljon jäi muistoja. Vielä oli matka lentoasemalle ja lento Helsinkiin, jossa olimme kello 15.40. Kotimatkalla tietysti laulettiin ja Karstulassa olimme myöhään illalla. Miten se olikaan? En päivääkään vaihtaisi pois….
Näin minä sen näin!

Eero Jokela